Tietoisesta läsnäolosta puhuttaessa kohtaamme usein ajatuksen arvioinnin välttämisestä mahdollisuuksien mukaan. Ajatuksia, tunteita ja havaintoja on tarkoitus havainnoida luokittelematta niitä heti hyviksi tai huonoiksi, miellyttäviksi tai epämiellyttäviksi. Tämä voi kuitenkin johtaa nopeasti väärinkäsitykseen: yhtäkkiä arvostelemattomuudesta itsestään tulee tehtävä, jonka haluamme suorittaa. Ehkä istut meditoimassa ja huomaat: ”Olen tänään paljon levottomampi kuin eilen.” Pian seuraa seuraava ajatus: ”Nyt taas arvioin. Teen tämän väärin.” Tästä syntyy ristiriita: arvioimme itseämme siitä, että olemme arvioineet jotain. Tietoisessa läsnäolossa on kuitenkin kyse tietoisesta huomaamisesta. On aivan sallittua huomata, että eilen meni paremmin, ja huomata, että olet tehnyt arvion. Kyse on avoimuudesta sille, mitä on. Tietoisen läsnäolon avulla voimme oppia havaitsemaan ja hyväksymään kokemuksemme tietoisemmin.
Mielemme arvioi jatkuvasti. Aluksi se ei ole virhe eikä merkki riittämättömästä tietoisesta läsnäolosta. Arviot auttavat meitä suunnistamaan arjessa ja tekemään päätöksiä. Päätämme, pidämmekö ateriasta, mitkä vaatteet tuntuvat tänään sopivilta tai vietämmekö mieluummin rauhallisen illan vai lähdemmekö tekemään jotain. Yksi ääni voi tuntua miellyttävältä, kun taas toinen häiritsee.
Tietoinen läsnäolo ei pyydä meitä sammuttamaan tätä ajattelun osaa! Olennaista on huomata, että arviointi tapahtuu.
Joskus arviot kuitenkin saavat meidät menettämään yhteyden nykyhetkeen ja sulkeutumaan siltä. Tietoinen läsnäolo, joka edellyttää avointa suhtautumista tapahtuvaan, käy silloin mahdottomaksi.
Lyhyesti: kyse on tämän prosessin tietoisemmasta huomaamisesta, mikä puolestaan luo enemmän avoimuutta ja hyväksyntää.